Kuopion Karateseura
Yleistä
Kuopion karateseura ry on perustettu vuonna 1980 ja seura on Suomen suurimpia karateseuroja. Vuosittainen jäsenmäärä on noin puolitoista sataa, josta reilu puolet on junioreita (7-13v). Seura on kansallisen kattojärjestön Suomen Karateliitto ry:n jäsenseura.
Kuopion Karateseurassa harjoitellaan Wado-ryu tyylisuuntaa ja harjoituspaikkana toimii Kuopion Liikunta- ja Kamppailukeskus LIIKE. Kuulumme Japan Wadokai -järjestön alaisuuteen ja vyöjärjestelmässä noudatamme Japan Wadokain sekä Wadokai Finlandin linjauksia. Seuran perustoimintaan kuuluu nuorille ja aikuisille kohdennetut yleisharjoitukset, joiden puitteissa ohjattuja harjoituksia on lähes viikon jokaisena päivänä. Junioreille on omat harjoitukset 1-2 kertaa viikossa. Lisäksi harrastajille on tarjolla aikuisten kuntokaratea sekä 4-6 vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettua KarateKids-toimintaa. Seurassa on myös kilpailutoimintaa. Kilpailijamme ovat kuuluneet kansalliseen sekä kansainväliseen huipputasoon niin kumitessa kuin katassakin. Viikkoharjoitusten lisäksi järjestämme vuosittain Kuopio cupin sekä sali- tai aluekisoja. Vuosittain tai parin vuoden välein Kuopiossa pidetään myös Wadokai Finlandin kansallinen leiri ja joka vuosi pidetään oma junioreiden pikkujoululeiri. Näiden lisäksi on muita tapahtumia, joista ilmoitetaan ajankohtaista-sivulla. Lisäksi toimimme tiiviissä yhteistyössä muiden kuopiolaisten budolajien kanssa Kamppailijat Oy:n sekä Kuopion Danit ry:n kautta.
Arvot ja visio
Arvot
- kunnioitus: lajikulttuurin ydin, joka sisältää toisten ihmisten, harjoituskaverien sekä lajihierarkian mukaisen kunnioittamisen, mutta myös lajietiketin ja sääntöjen noudattamisen ja kurinalaisen harjoittelun
- kehittyminen: pitkäjänteinen, tavoitteellinen ja sitkeä harjoittelu ovat osa jatkuvaa itsensä kehittämistä
- laatu: monipuolisessa ja laadukkaassa toiminnassa korostuu kokemus, tyylisuunnan mukaisuus ja valmennusosaaminen
- yhteisöllisyys: otamme mukaan, kannustamme ja kuulumme samaan yhteisöön kukin omalla tasollamme ja tavallamme
Visio vuodelle 2027
Kuopion karateseura ry on virkeä harrastus- ja urheiluseura, joka tarjoaa kaikenikäisille mahdollisuuden harrastaa perinteistä kamppailulajia monipuolisesti ja omassa tahdissaan. Seuralla on vähintään 150 jäsentä ja aktiivisia harrastajia jokaisella vyötasolla ja kaikissa toimintaryhmissä.
Tähtiseuratoiminta
Kuopion Karateseura on myös Tähtiseura. Tähtiseura on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen seurojen laatuohjelma, joka tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa. Laatujärjestelmän yhtenä tavoitteena on auttaa seuroja kehittämään toimintaansa. Tähtiseura-tunnus myönnetään urheiluseuralle lajiliiton toimesta tunnustuksena laadukkaasta urheiluseura-toiminnasta. Kuopion Karateseuralla on laatumerkki sekä lasten ja nuorten että aikuisten osa-alueelta. Aiemmin seuramme on ollut jo 1990-luvulta saakka Nuori Suomi -järjestön Sinettiseura.
Kamppailija ei kiusaa
Kamppailija ei kiusaa on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja kamppailuorganisaatioiden toteuttama kampanja. Kamppailija ei Kiusaa -kampanjassa pyritään löytämään ja antamaan käytännön helppoja työkaluja kiusaamisen ehkäisyyn oman yhteisön jäsenten parissa. Kamppailija ei kiusaa -kampanjan tärkein tehtävä on auttaa kamppailuseuroja luomaan saleille yhteisöllinen, sovinnollinen ja vuorovaikutuksellinen ilmapiiri ja tätä kautta ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista. Kuopion karateseura on vahvasti mukana tukemassa kampanjaa.