Aluejoukkueiden EM-kisatunnelmia

03.06.2010

Johanna Hyvärinen lunasti paikkansa kovana vahvistuksena Porin Shotokanin joukkueessa kun alueiden EM-kisat käytiin toukokuun lopulla Puolassa. Kisan jälkeen myös Jossu pääsee hetken kesätauolle todella hienon kilpailukauden jälkeen.

 

Aluejoukkueiden EM-kilpailut oteltiin 29.-30.5. Puolan Varsovassa.


Kilpailuissa oli ensimmäistä kertaa myös nuorten sarjat  joten osallistuja määrä oli kasvanut melkoisesti aikaisemmista. Kilpailuihin osallistui 129 joukkuetta joista 79 osallistui aikuisten sarjoihin ja 50 nuorten sarjoihin.
Suomea oli edustamassa kaksi  nuorten joukkuetta.  Tyttöjen Kumite joukkuessa ottelivat Porin Shotokanin Helena Kuusisto ja Henna Kuusisto sekä Kuopion karateseuran Johanna Hyvärinen
 Lahden Karaten joukkue Joni Kolari,Esa-Pekka Romppainen ja Riku Salmi osallistui kadettien /juniorein kataan.  

Poikien katajoukkue kohtasi ensimmäisessä ottelussa Puolan, joka kaatui 5-0. Toisella kierroksella, joka oli samalla ottelu finaalipaikasta Suomi joutui taipumaan Serbialle 5-0. Serbia meni finaaliin, joten Suomi pääsi pronssiotteluun. Pronssiottelussa Suomi kohtasi Espanjan.  Espanjan oli parempi tuomariäänin 5-0.

Nuorten joukkuekumite toteutettiin niin että juniori-ikäiset (16-17v) ottelivat ensimmäisenä ja kolmantena,  toisena otteli  aina kadetti- ikäinen (14-17v)

Tyttöjen joukkue kohtasi ensimmäisessä ottelussa Sveitsin (Zurich) joukkueen. Helena Kuusisto voitti ottelunsa 5-1. Toisessa ottelussa Henna Kuusisto hävisi kamppailunsa 2-4. Kolmannessa kamppailussa  Johanna Hyvärinen otteli tasan 1-1. Kamppailun voitot tasan 1-1 ja Suomi jatkoon suorituspisteiden perusteella.

Seuraavaksi Suomi kohtasi Hollannin (South) joukkueen.  Ensimmäisessä ottelussa Helena Kuusisto hävisi ottelunsa 0-1. Seuraavassa ottelussa Henna Kuusisto voitti upeasti 7-0 ja viimeisen  ottelun Johanna Hyvärinen hoisi tyylikkäästi  5-2. 

Seuraavana oli  ottelu finaalipaikasta Serbia (Vojvodina) vastaan.

Otteluun lähdettiin taas samalla järjestyksellä. Helena Kuusisto hävisi ottelunsa 0-1. Seuraavassa ottelussa Henna Kuusisto otteli tasan 0-0. Viimeisessa ottelussa  Johanna  Hyvärinen otti voiton suomelle 1-0.

Otteluvoitot olivat tasan 1-1 sekä suorituspisteet tasan 1-1 . Tarvittiin siis ylimääräinen ottelu.  Suomesta ottelemaan valittiin Helena Kuusisto. Varsinainen ottelu päättyi tiukan kamppailun jälkeen 1-1 joten mentiin Sai-Shialle(uusinta otteluun). Aivan uusinta ottelun viimeisillä sekunneilla tuomarit näkivät Serbin jodan zukin pisteen arvoiseksi  joten Serbia meni loppuotteluun 1-0 ja pettyneet suomalaiset pronssiotteluun.

Pronssiottelussa vastaan asettui Turkin (Marmara) joukkue.Tällä kertaa oli Johanna Hyvärisen vuoro aloittaa. Tiukan kamppailun voitti turkkilainen  1-0.  Toisessa ottelussa Henna Kuusisto taisteli urheasti mutta turkkilainen oli 5-3 parempi.  Pronssimitalit matkasivat siis turkkiin. 

Suomen molemmat joukkueet pärjäivät hienosti, kummankin sijoitus siis 5-6.

Mitalit olivat taas harmittavan lähellä, mutta samalla se antaa uskoa tulevaan. Varsinkin nuorissa kansainvälinen kärki on kuitenkin niin lähellä että kovalla harjoitelulla se saavuttavissa.Tästä on hyvä lähteä uuteen kauteen, treenataan ensikiksi kunnolla peruskuntoa ja käännetään syksyllä tappiot voitoiksi.

06.09.2010 Pasille ja Johannalle kultaa
23.08.2010 BCT, Kuopio - TULOKSET
09.08.2010 Peruskurssit alkavat
22.07.2010 Pasi Hirvosen haastattelu
03.06.2010 Aluejoukkueiden EM-kisatunnelmia
31.05.2010 Junioreiden salikisojen tulokset
12.04.2010 Johanna ja Pasi Pohjoismaiden mestareiksi
09.04.2010 PM-kilpailut Tallinnassa
08.04.2010 PERUTUT HARJOITUKSET, kts. tärkeä
07.04.2010 Pasi ja Petri Ylen haastattelussa

Siirry arkistoon »