Yleistä seurasta
Kuopion karateseura ry on perustettu vuonna 1980. Kuopion karateseura on Suomen suurimpia karateseuroja: vuosittainen jäsenmäärä on nelisensataa, josta noin puolet on junioreita (7-13v). Seura on kansallisen kattojärjestön Suomen Karateliitto ry:n
jäsenseura.
Seura on Nuori Suomi ry:n jäsen Karateliiton kautta. Seura on myös Nuori Suomi Sinettiseura. Sinettiseurat ovat seuroja, jotka ovat saaneet Nuori Suomi Sinetin tunnustukseksi laadukkaasta nuorisotyöstä. Sinettiseurajärjestelmän tavoitteena on auttaa seuroja kehittämään lasten ja nuorten toimintaa. Nuori Suomi Sinetti -logo myönnetään urheiluseuralle lajiliiton toimesta tunnustuksena laadukkaasta lasten ja nuorten urheiluseura-toiminnasta.
|
|
Seurassa harjoitellaan Wado-ryu tyylisuuntaa ja harjoituspaikkana toimii pääsääntöisesti Suurmäentien väestösuoja.
|
|
Seuran toimintaan kuuluu omat aikuisille ja junioreille kohdennetut viikkoharjoitukset sekä uusimpana alueena 4-6 vuotiaille ja heidän vanhemmilleen tarkoitettu KarateKids-toiminta. Seurassa on myös aktiivista kilpailutoimintaa. Kilpailijamme kuuluvat kansalliseen huipputasoon niin kumitessa kuin katassakin.
|
|
Viikkoharjoitusten lisäksi järjestämme vuosittain Kuopio cupin sekä sali- tai aluekisoja. Marraskuussa pidetään wadoryu-kollegion syysleiri ja joulukuussa junioreiden pikkujoululeiri. Näiden lisäksi on muita tapahtumia, joista ilmoitetaan ajankohtaista-sivulla.
|
| Lisäksi toimimme tiiviissä yhteistyössä muiden kuopiolaisten budolajien kanssa Kuopion Danit ry:n kautta. |
|