Juniorit (7-13-vuotiaat)

 

Junioreiden peruskurssille voi tulla 7-vuotiaana, eli käytännössä ekaluokkalainen voi aloittaa myös karateharrastuksen. Ikäraja ei liity niinkään karateen vaan lapsen yleisiin valmiuksiin: osaa riisua ja pukea ja huolehtia varusteensa, erottaa oikean ja vasemman, kykenee toimimaan ryhmässä, osaa kuunnella ja noudattaa saamiaan ohjeita ja määräyksiä.

Junioriharjoitukset pyritään virittämään ryhmän ikä-, koko- ja osaamisjakauman mukaan niin, että pienimmätkin pärjäävät joukossa ja toisaalta isommille riittää haasteita. Harjoitusten rakennetta ja harjoitusteemaa vaihdellaan toistuvasti niin, että jokaisella kerralla olisi sopivaa tekemistä kaikkien tasolle. Harjoitteita toistetaan usein, näin muutama välistä jäänyt harjoituskerta ei aseta liian suurta kynnystä harrastuksen jatkamiselle. Muutenkin harjoituksissa opetellaan asioita kirjaimellisesti kädestä pitäen jos tarve on.

Peruskurssilla juniori saa junioripassin, johon kirjataan maksetut jäsenmaksut, saavutetut vyöarvot, harjoituskerrat ja osallistuminen kilpailuihin.

Karatessa edistymisen mittana on vyöarvo. Junioreilla on oma vyöarvojärjestelmänsä, ns. mon-vyöt tai "junnuvyöt". Junnuvöiden porrastus on aikuisvöitä tiheämpi jotta saavuttamisen kokemuksia tulee useammin. Vaatimuksena vyökokeeseen osallistumiselle on riittävä harjoituksiin osallistuminen, lisäksi kunkin juniorin osaamistasoa katsotaan erikseen ennen vyökokeeseen osallistumista. Vyökokeeseen kootaan usein useammasta ryhmästä junnuja niin että saadaan sopivan kokoinen vyökoejoukko.

Junioreiden harjoitukset pidetään Suurmäentien väestönsuojalla sunnuntaisin alkaen klo 17, 18 ja 19.